Venäjän propagandakoneisto syöttää Afrikassa harhaanjohtavia tietoja – Kiina toimii välikätenä

Kuva: pexels.com / Aaditya Arora

Näyttää siltä, että maailmanjärjestyksen ja -herruuden asetelmat ovat muuttumassa. Ehkä piankin syntyy uudenlainen maailmanjärjestelmä ja suurvaltapolitiikka, sillä Venäjän mahti on ollut vaakalaudalla siitä lähtien, kun se hyökkäsi Ukrainaan.

Afrikassa Venäjää pidetään Yhdysvaltojen vaikutuksen tasapainottajana, vaikka Venäjä ei ole siellä samassa määrin läsnä taloudellisesti tai sotilaallisesti, eikä sillä ole maanosassa näkyviä geopoliittisia intressejä. Lisäksi Venäjällä on Afrikassa hyvä maine, sillä Neuvostoliiton aikana se tuki 1960-luvulla siirtomaavalloista itsenäistymään pyrkiviä maita esimerkiksi sotilaallisella koulutuksella. Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on Euroopassa, Yhdysvalloissa ja muualla maailmalla pidetty hirvittävänä tekona, jota ei pitäisi tapahtua nyky-Euroopassa. Afrikan johtajien keskuudessa ei kuitenkaan saatu yhtenäistä kannanottoa hyökkäyksestä, ja monet johtajista pitäytyvät neutraaleina.

Sodan aikana on kuultu erilaisia puheita Afrikan johtajilta sen jälkeen, kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vieraili Afrikassa ja tapasi muun muassa Ugandan presidentti Yoweri Musevenin, joka suoraan siteerattuna sanoi: ”Emme usko olevamme jonkun toisen vihollisia.” Tällä hän tarkoitti, ettei pidä Putinin Venäjää vihollisena siitä syystä, että länsimaat pitävät sitä vihollisena.

Musevenin lisäksi Etelä-Afrikan presidentti Cyril Ramaphosa on ilmaissut selkeästi, että hänen kantansa Ukrainan ja Venäjän sodasta on ”neutraali” ja väittänyt, että tästä on se hyöty, että he voivat keskustella molempien osapuolten kanssa.

Kysymys kuuluu, miten Afrikassa suhtaudutaan Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Tähän ei voi saada tarkkaa vastausta, sillä tämä maailman toiseksi suurin maanosa koostuu 54 valtiosta, joissa asuu yhteensä noin 1,4 miljardia ihmistä. Mutta perinteistä ja sosiaalista mediaa seuraamalla voi saada suuntaa antavaa käsitystä afrikkalaisten mielipiteestä Venäjän toimista ja Yhdysvaltojen johtamasta politiikasta.

YK:n yleiskokouksessa helmikuussa 2023 nähtiin, millainen Venäjän suhde Afrikan johtajiin on. Yleiskokouksessa vaadittiin Venäjää lopettamaan hyökkäys ja vetämään joukkonsa Ukrainasta. Kokouksessa 32 maan edustajat pidättäytyivät äänestämästä, niistä 17 oli Afrikan maita. Tätä edelsivät Venäjän Sergei Lavrovin tapaamiset muun muassa Angolan, Botswanan, Swazimaan, Eritrean, Etelä-Afrikan, Egyptin, Kongon tasavallan, Ugandan ja Etiopian johtajien kanssa. On selvää, että näiden tapaamisten johdosta Afrikan johtajilla ja Venäjällä on jonkinlainen yhteisymmärrys.

Venäjän pyrkimys saada jalansija Somaliassa on myös nähty, kun Lavrov tapasi Somalian ulkoministerin Abshir Omar Jaman Moskovassa toukokuun loppupuolella. Venäjän ulkoministeriön verkkosivulla kerrotaan, että Venäjä tukee Somaliaa taistelussa ääriliikettä vastaan.

Suomen toimitusministeristön ulkoministeri Pekka Haavisto totesi MTV:n haastattelussa, että nyt ollaan monissa Afrikan maissa tietynlaisessa kilpailutustilanteessa muun muassa Venäjän, Wagner-joukkojen ja Kiinan kanssa. Haaviston mukaan Ukrainan sodan vuoksi on syytä vahvistaa ja tiivistää suhteita Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maihin. Haavisto ei myöskään kätkenyt huoltaan Suomen tulevan hallituksen aikeista leikata kehitysapua näiltä mailta, joita Venäjä ja Kiina vetävät sitkeästi puoleensa.

Mogadishussa asuva lakimies ja aktivisti Abdirahman Faraqadhuubi uskoo, että Kiina on tehnyt Afrikassa valtavan työn Venäjän hyväksi: ”On ilmiselvää, että Kiina käyttää hyväksi asemaansa talousmahtina maanosassa ja ostaa tai yrittää ostaa suoraan sanottuna Afrikan johtajat suopeiksi Venäjälle. Tiedetään, että monissa Afrikan maissa tavallisten kansalaisten mielipiteillä ei ole kovin paljon merkitystä, mutta näyttää siltä, että afrikkalaiset nuoret ovat tavalla tai toisella alttiita Kiinan ajamalle propagandalle Venäjän hyväksi.”

Abdirahmanin mielestä Afrikan johtajien toimintatavat vaikuttavat väkisinkin maanosan nuorten ajattelutapaan, koska heidän toimeentulomahdollisuutensa ovat pitkälti kiinni johtajien suosiosta. Maailman toiseksi suurin maanosa, jossa nuoret muodostavat valtaosan väestöstä, on siis kenties alitajuisesti Putinin puolella.

Abdirahmanin mukaan Afrikan yksinvaltaisilla johtajilla on myös omat syynsä suosia Putinin Venäjää. He saavat suorasti tai epäsuorasti aseita Venäjältä – aseita, joita he eivät välttämättä saa länsimaista.

Joitakin varteenotettavia afrikkalaisnuorten kommentteja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on saatu kysymällä heiltä, miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja voittaako Venäjä sodan. Nuoret, joille kysymyksiä esitettiin, opiskelevat Mogadishussa, Addis Abebassa ja Nairobissa sijaitsevissa yliopistoissa.

–    ”Ukrainalaiset ja venäläiset ovat sisaruksia eikä ukrainalaiset taistele niiden sodassa, ne sotii länsimaiden hyväksi. Putin ja yleisesti Venäjä taistelee länsimaita vastaan, maita, jotka ovat tyhjentäneet Afrikan resurssit ja aiheuttaneet kurjuutta maanosassa. Olen varma, että Venäjä voittaa, vaikka sota pitkittyisi”, sanoo Somalian Mogadishussa asuva 22-vuotias yliopisto-opiskelija Ahmed.

–    ”Ei meillä ole muuta vaihtoehto kuin olla neutraali Venäjän ja länsimaiden asioissa! Meillä on omat ongelmat Afrikassa, joten kehottaisin Afrikan johtajia astumaan sivuun koko tästä sodasta”, miettii Etiopian Addis Abeban yliopiston opiskelija Meskerem.

–    Nairobin Kenyatta-yliopiston opiskelija Joseph on sitä mieltä, että on korkea aika tukea Venäjää Afrikassa. ”Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuomittava, ja se on kieltämättä täysin väärin ja Afrikan johtajat voisivat aloittaa rauhanneuvottelut Venäjän ja Ukrainan sodan lopettamiseksi. Minun mielestäni länsimaat haluavat pitkittää sotaa Ukrainassa ja samalla kuluttaa loppuun Venäjän sotilaallista voimaa, jotta Venäjä haurastuisi, jonka seurauksena se joutuisi hajoamistilaan. Tämän jälkeen maailma olisi täysin riippuvainen länsimaisista, sillä Venäjä on nykyisessä maailmanjärjestyksessä ainoa maa, joka pystyy haastamaan länsimaita”, Joseph väittää.

Nyt on aika nostaa kissa pöydälle ja ryhtyä vastatoimiin Venäjän propagandaa vastaan median avulla Afrikassa.

On monia keinoja, joilla voi puuttua Venäjän ja Kiinan propagandaan Afrikassa. Afrikassa Venäjä ja Kiina ovat syöttäneet mediaan valheellisia ja harhaanjohtavia tietoja, ja näyttää siltä, että tämä keino on tepsinyt. Näin ollen on tärkeä tuottaa Afrikkaan sikäläisen median välityksellä luotettavia tietoja Venäjän laittomasta hyökkäyksestä Ukrainaan. On myös tärkeä käsitellä Afrikassa toimivissa medioissa esimerkiksi Suomen ja yleisesti Euroopan kehitysyhteistyötä Afrikassa, jotta Putinin Venäjän ja Kiinan propagandaa länsimaiden toimista voitaisiin kumota totuudenmukaisilla tiedoilla. On päivänselvää, ettei missään Afrikan maissa ole Venäjän maininnan arvoista ja läpinäkyvää kehitysyhteistyötä, joten on aika puhua avoimesti siitä, millä eväillä Putinin Venäjä aikoo kääntää afrikkalaisten katseet pois länsimaiden aikaansaamasta kehityksestä Afrikassa.

Juttu on julkaistu ensimmäisenä Rauhanpuolustajat-lehdessä

Teksti: Abdi Musse Mohamud

Kirjoittaja on Suomessa asuva Somalia-asiantuntija, Suomen Somalimediaverkoston päätoimittaja ja kääntäjä

Kuva: pexels.com / Aaditya Arora